Taiteilijat - MosambikALBASINE CHALUCUANE LANGA
Vuonna 1978 Maputossa syntynyt Langa opiskeli graafista suunnittelua Visual Arts Schoolissa. Hän on osallistunut yli 20 yhteisnäyttelyyn vuodesta 1997 lähtien, viimeisimpinä ranskalais-mosambikilaisen kulttuurikeskuksen ja Maputon International Women`s Clubin näyttelyihin vuonna 2003. Langa on pitänyt myös kolme yksityisnäyttelyä: Yes or No (2001), Dreams (2001) ja Reflection (2002). Hänen maalauksensa on julkaistu myös postikorttina Sveitsissä.
JOÃO FRANCISCO ROGÉRIO LANGA
Maputossa vuonna 1975 syntynyt João Langa aloitti koulunkäynnin Manhiçan peruskoulussa vuonna 1984. Vuonna 1993 hän jatkoi taideopinnoilla Maputon kansallisessa kuvataidekoulussa. Hänen taiteellinen uransa alkoi 1994, minkä jälkeen hän valmistui keskiasteen ammattitutkinnolla kuvataiteen alalta vuonna 1999. Erikoistumisalanaan Langalla on graafinen suunnittelu. Vuosien 1994 ja 2004 välillä hän on osallistunut moniin näyttelyihin mm. Kansallisessa taidemuseossa ja Portugalin kulttuurikeskuksessa.
ILDO G.B. INFANTE
Ildo Infante syntyi vuonna 1982 Inhambane’ssa. Neljävuotiaana hän muutti Saksaan vanhempiensa ja sisarustensa kanssa. Vuonna 1991 Ildo palasi Maputoon, Mosambikin pääkaupunkiin, jossa hän löysi taiteen tutkimusten, ja kenkiin, seiniin ja kirjoihin tehtyjen piirustusten kautta. 1999 hän päätti ottaa kutsumuksensa taiteeseen vakavasti ja lähti opiskelemaan keramiikkaa Maputon kansalliseen kuvataidekouluun (National Visual Art School) viideksi vuodeksi. Hän osallistui ensimmäiseen näyttelyynsä 2001 ja tunsi voivansa ilmaista itseään taiteilijana. Sen jälkeen hän on osallistunut useisiin näyttelyihin.
Vuonna 2003 hän päätti opintonsa taidekoulussa ja vuotta myöhemmin hän vastaanotti todistuksensa teknisestä keramiikasta. Hänen tulevaisuuden suunnitelmansa on päästä syvemmälle taidemaailmaan opettamisen ja maalaamisen kautta.