![]() |
![]() ![]() |
|
Quique Neira & Jah Rock Family Band (CHI) Chileläinen Quique Neira on karismaattinen latinoreggaen ikoni. 1990-luvun alussa Gondwana-yhtyeen keulahahmona aloittanut Neira siirtyi vuonna 2002 soolouralle, jonka jälkeen hän on ansiokkaasti julkaissut kolme levyä ja noussut yhä suurempaan suosioon. Laulujensa yhteiskunnallisen kritiikin ansiosta häntä pidetään ”nuoren Chilen äänenä”. Roots rock reggaeta ja latinalaisia rytmejä yhdistävä artisti on tanssittanut keikoillaan satoja tuhansia faneja niin Latinalaisessa Amerikassa kuin Euroopassakin. Viime vuonna reggaetähti hurmasi yleisönsä Suomessa Maailma Kylässä-festivaalilla. Quique Neira ja hänen taustabändinsä Jah Rock Family Band halusivat tulla takaisin Suomeen esiintyäkseen vain Faceksessä, josta kokoonpano aloittaa tämän vuoden Euroopan kiertueensa.
|
||
![]() |